Puheterapia
Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä, lievittää ja poistaa kommunikoinnin häiriöitä sekä niihin liittyviä kontaktin, vuorovaikutuksen, kehityksen ja oppimisen ongelmia. Häiriöitä voi olla kielen, puheen, äänen, syömisen, nielemisen, kuulon, lukemisen ja/tai kirjoittamisen alueella. Puheterapian tavoitteena on saavuttaa asiakkaan mahdollisimman hyvä toimintakyky ja osallistumisen mahdollisuudet omassa jokapäiväisessä elämässä. Terapian avulla voidaan vaikuttaa sekä kuntoutujaan itseensä että hänen ympäristöönsä.
Puheterapeutti on logopedian koulutusohjelmasta valmistunut filosofian maisteri, joka toimii sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston laillistamana ammattihenkilönä (julkiterhikki.valvira.fi/).
Puheterapiakuntoutusta järjestetään yleensä eri tahojen maksusitoumuksella. Terapia voi olla Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, jolloin kuntoutujan etuudet maksaa Kela. Muita maksusitoumuksia myöntävät esim. HUS-kuntayhtymä, asiakkaan kotikunta tai vakuutusyhtiö. Asiakas voi myös maksaa terapian itse.
Tavoitteet määritellään puheterapeuttisen tutkimuksen avulla. Terapiajakson alkaessa tehdään aina yksilöllinen terapiasuunnitelma, joka yleensä perustuu lähettävän tahon laatimaan kuntoutussuunnitelmaan. Suunnitelmassa asetetaan ja jatkossa arvioidaan yksilöityjä tavoitteita mm. GAS -menetelmällä (https://www.kela.fi/GAS-menetelma) sekä ICF-luokitusta hyödyntäen. Terapian tavoitteista ja toimintamalleista sovitaan asiakkaan ja perheen kanssa yhdessä allekirjoitettavalla terapiasitoumuksella. Yhteistyö perheen kanssa on keskeisintä. Muiden lähi-ihmisten kuten päiväkodin ja koulun aikuisten kanssa toimitaan kohti yhteisiä tavoitteita. Niinpä kahdenkeskisen terapiatyöskentelyn ohessa oleellinen osa asiakkaan kuntoutumista onkin tiivis yhteistyö ja ohjaus asiakkaan läheisten ja muiden arjessa toimivien ihmisten kanssa moniammatillisesti.
Terapiatiloja, terapiamateriaalia ja laitteistoa päivitetään jatkuvasti kuntoutujien tarpeita vastaaviksi.
Lisätietoja Kelan palvelukuvauksesta, vammaisetuuksista, matkakorvauksista sekä vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta löytyvät sivuilta:
Kelan etuuskohtaiset palvelunumerot ja palvelupisteiden yhteystiedot ovat nämä: